HYÄRYLLISTÄ

HYÄRYLLISTÄ TAITEILIJARYHMÄN JÄSENET JOUKO KORKEASAARI, SARI KOSKI-VÄHÄLÄ JA HELI KURUNSAARI VASTASIVAT KYSYMYKSIIN TAITEESTAAN JA YHDESSÄ TYÖSKENTELEMISESTÄ

HAASTATTELU Jotain hyäryllistä Vol. 1 & Vol. 2 JULKAISTIIN WAMBLOGISSA KESÄKUUSSA 2020 RYHMÄN RETROSPEKTIIVISEN NÄYTTELYN HYÄRYLLISTÄ, KAIKKEA HYÄRYLLISTÄ YHTEYDESSÄ WAMISSA, WÄINÖ AALTOSEN MUSEOSSA TURUSSA

Olette tehneet yhdessä taidetta jo 30 vuotta. Jakaisitteko muutaman teille tärkeän hetken matkanne varrelta? 

Kaikki näyttelyiden ripustukset ovat jääneet aika hyvin mieleen. Ripustusreissut ovat aina johonkin uuteen paikkaan ja tilaan menemistä, kotoa pois lähtemistä, astumista irti arjen rutiineista. Työskentely myöskin tietyllä tapaa tiivistyy ja toteutuu näyttelyn ripustuksen hetkellä. Meillä näyttelyn ripustus ei ole suoraviivaista taulujen seinille nostamista vaan teos yleensä vasta muotoutuu ripustamisen hetkellä ja useimmiten näemme teoksemme vasta silloin ensimmäistä kertaa kokonaisena. Tiivis yhdessäolo ripustusreissuilla tuottaa aina myös uusia ideoita tulevaan.

Limingan taidekouluaika, jolloin olemme tutustuneet, on myös tärkeä vaihe vielä nykyhetkestä päinkin katsottuna. Lapsuuden ja teinivuosien jälkeinen elämä alkoi Limingasta. Siellä tutustui moniin ihmisiin, jotka edelleen ovat elämässämme. Ja siellä tapahtuneen intensiivisen tutustumisen myötä syntyi pohja Hyärylliselle ja ensimmäiset ideat ja ajatukset pantiin alulle; lausuttiin legendaariset sanat “tarttis tehdä jotain Hyäryllistä”. Turun vuosina puolestaan toiminta lähti nykyisenlaisena käyntiin ja vakiintui kun syntyi Studio Hyäryllistä. Tultiin niinä vuosina myös ihmisten ja taidemaailman tietoisuuteen. Myös henkilökohtaiset taideurat lähtivät Turussa käyntiin.

WAMin näyttely on iso merkityksellinen etappi myös. Olemme miettineet näyttelyn suunnittelun aikana paljon Turussa vietettyjä vuosia, kaikkea mitä on tullut tehtyä ja koettua. Täydellistä, että retrospektiivinen näyttelymme on juuri Turussa. 

Ideoitte ja toteutatte teokset ryhmänä. Miten ideat yleensä syntyvät? 

Ideat lähtevät muotoutumaan aluksi keskustelun kautta heittelemällä ajatuksia ilmaan pidäkkeettömästi, mutta melko nopeasti siirrymme tekemään jotakin konkreettista kuten muovaamaan muotoja tai tekemään materiaalikokeiluja ilman selkeän kirkasta päämäärää. Teokset ovat usein jollain tapaa jatkumoa edellisistä teoksista, esimerkiksi juuri ripustusreissuilla on mietitty seuraavien teosten aihioita ja niiden mahdollisia muotoja.

Varsinainen työskentely ohjaa teosten etenemistä paljon ja lopputulos on usein ihan muuta kuin mitä lähtöpisteessä, ideointia ja tekemisen suunnanmuutoksia tapahtuu pitkin koko prosessia. Yhdessä oleminen, samassa tilassa työskentely ja jatkuva kommunikaatio on taiteemme perusedellytys.

Miten työskentelyprosessinne etenee: onko teillä ennalta määrätty työnjako, vai muotoutuuko se teoksen edetessä? 

Meillä ei ole ennalta määrättyä työnjakoa, kaikki muotoutuu työn edetessä ja kaikki kolme osallistuvat ideointiin ja työstämiseen. Esimerkiksi Tangolaiset teoksessa (isot peruukit) oli käytännön tekemisessä periaatteessa kolme pitkää työvaihetta, joita kaikki tekivät rinta rinnan. Meillä on sovitut työajat ja tapaamiset, joissa työstämme yhdessä kulloinkin työn alla olevaa vaihetta. Samalla kun teemme rutiininomaisia paljon toistoa ja aikaa vaativia työvaiheita vapautuu aikaa myös ideoinnille. Käden työskennellessä työskentelee myös pää, ja teoksen ideat kehittyvät ja muuttuvat. Tangolaistenkin tapauksessa teoksen merkitykset, teoksen muoto ja materiaalit ovat syntyneet jonkun edellisen teoksen työstöprosessissa.

Miten päätätte, että teos on valmis? Onko teidän helppoa päästää valmis teos käsistänne? 

Näyttelyn deadline käytännössä määrittää useimmiten, milloin teos on valmis, mutta toisaalta teos ei välttämättä saavuta pysyvää muotoa koskaan. Yksi versio teoksesta tai sen yksi vaihe valmistuu, kun teos on ripustettu ja laitettu esille. Ripustus on aina merkittävä osa prosessia ja näyttelytila määrittelee myös teoksen muotoutumista ja luonnetta. Alun perin suunnitellut asiat voivat muuttua vielä paljonkin ripustamisen hetkellä. Vaikka teos olisi valmis jossakin näyttelyssä, sama teos jatkaa valmistumistaan ja muuttumistaan seuraavassa näyttelyssä. Kaiken kaikkiaan valmiin teoksen lisäksi on kiinnostavaa juuri se, miten teos muuttuu ja miten se reagoi erilaisiin näyttelytiloihin ja kokonaisuuksiin.

Käytätte installaatioissanne usein materiaalina vanhoja esineitä. Millainen suhde ryhmällänne on historiaan ja nostalgiaan?

Olemme kaikki omalla tavallamme kotoisin jonkinlaiselta mummolan vintiltä. Emme varsinaisesti etsi tai hae vanhoja esineitä, on enemmänkin sisäsyntyistä pelata sellaisten kanssa. Historia on tietoa ja pääomaa, ja siihen viittaavaa materiaalia voi hyödyntää tai soveltaa taiteen tekemisessä. Historia vanhojen esineiden muodossa tuo perspektiiviä ja vertailukohtaa nykyhetkeen, se tekee näkyväksi esimerkiksi yhteiskunnallista muutosta. Meidän sukupolvemme on jollakin tapaa kahden maailman välissä, ehkä jokainen sukupolvi on omalla tavallaan, mutta olemme nähneet “vanhan ajan maailman” kuten puhelinkopit, puuvessat, käsilypsyt, ja omaksuneet nopeassa tahdissa muutoksen digimaailmaan. Nuoruuden jalkamme on lankapuhelinmaailmassa ja nykyisyys älypuhelimessa. Vanhat esineet kantavat mukanaan aikaa ja käsillä tekemistä, historiaa ja elämää, kuten meidän teoksemme. Konkreettisen tekemisen kautta syntyvä kehollinen ajattelu on paljolti kadonnut tästä päivästä, maailmasta on tullut abstraktimpi. Suurella osalla ihmisistä käsillä tekemisen tarve on taas kasvamassa esim. käsitöiden, askartelun tai puutarhan hoidon muodossa. 

Jokainen teistä tekee taidetta myös yksilönä. Miten taiteen tekeminen ryhmänä eroaa yksin työskentelystä? 

Yhdessä tekeminen on keskustelua, erilaisia näkökantoja ja vahvuuksia ja välillä aika hulvatontakin menoa. Yhdessä tekeminen on myös turvallista, siinä on helppoa uskaltaa ottaa eri tavalla taiteellisia riskejä ja askeleita uusiin suuntiin, rikkomaan omaa ajattelua, eikä tarvitse ottaa itseään niin vakavasti. Rentous ja rohkeus tulee myös siitä, että on kolme ihmistä yhdessä tekemässä päätöksiä. Luotamme toistemme näkökantoihin ja mielipiteisiin paljon. Yhdessä tekemisessä suunnanmuutokset ovatkin usein todella nopeita ja yllättäviäkin. Voi tosiaan kuulostaa yllättävältä, että kolmestaan tekeminen on jopa joustavampaa ja nopeammin suuntaa muuttavaa kuin yksin tekeminen. Omassa taiteellisessa työskentelyssä päätökset ja valinnat on tehtävä yksin ja tekemisessä saattaa olla kaavoihinsa kangistuneempi ja jumiutuneempi monella tavalla.

Millaisia haaveita teillä on – ryhmänä tai yksilöinä? 

Haave ja tavoite sinänsä on jo se, että voisimme jatkaa taiteen ja Hyäryllistä projektien tekemistä, ja että tekeminen olisi taloudellisesti mahdollista. Ja että taiteellinen työskentely sujuisi ja kehittyisi, toisi oivalluksia ja tavoittaisi yleisönsä. Tietysti toivomme oman tekemisen sekä Hyäryllistä tekemisen kielen vahvistuvan ja voimistuvan. Yhteinen tilava työhuone olisi konkreettinen akuutti toive ja haave. Se mahdollistaisi jatkuvan työskentelyn ja iso tila vaikuttaisi varmasti teosten muotoon, kokoon ja sisältöön. Toimiva työtila on meidän tyyppistä taidetta tekevälle taiteilijalle työskentelyn väline ja edellytys. Olisihan se hienoa, että Hyäryllistä voisi jatkaa toimintaansa mahdollisimman pitkään. Niin pitkään kuin kunkin pää ja kädet vain jotenkin toimivat.